Lämmitysremppa ja maalämpö

Pesuhuone-, sauna- ja apukeittiöremontti

Siinä sitä työsarkaa odottamassa. Ja jotta ei homma olisi liian helppo, päätimme lisätä soppaan vielä lämmitysjärjestelmän uusimisen. “Sijoitus tulevaisuuteen”, sanoivat. Saa nähdä. Suunnitelma yksinkertaisesti on se, että uusitaan mainitut huoneen rakenteineen vastaamaan meidän makua. Samalla vaihdetaan vesikiertoinen suorasähkölämmitys maalämpöön. Helppo homma sinänsä, koska vesikierto on jo valmiina talossa.

Homma alkoi porauksella joulukuussa 2015 ja jatkuu itse sisäosien remontilla keväällä 2016 kunhan ilmat lämpenee hieman. Joten lisää tarinaa luvassa keväällä sitten.

Nyt joulukuussa savotta alkoi siitä, kun poraajat tarjouskilpailun jälkeen ajoivat pihaan eräänä kylmänä lauantai-aamuna.

IMG_2200

Raskasta kalustoa oli reilusti. Iso porakone tuli ensimmäiseksi alas lavalta. Vähän jännitti, että mahtuuko takapihalle tuosta kapeasta paikasta. Mahtui se.

IMG_2203

IMG_2205Tässä kohtaa vähän jännätti myös tuon meidän pizza-uunin puolesta. Siihen oli kuitenkin laitettu erinäinen määrä tunteja, hikeä ja verta. Kirjaimellisesti. Mutta ammattilaisia olivat kaverit koneidensa kanssa.

IMG_2207Piha oli täynnä jos jonkinlaista konetta, lavaa ja isoa rekkaa.

IMG_2209Tuossa ne sitten jytyyttelivät noin puolitoista päivää. Lopputulos: reikä 200m suoraan alaspäin. Tytöt vähän mietti, että alkaako sieltä jo kohta tulla laavaa kun kuulemma maapallon keskus on sitä täynnä 😀

IMG_2214Ei tullut laavaa. Tuli kuitenkin vettä. Siitä sais nyt ilmasta hyvää kirkasta pohjavettä lähes loputtomasti. Pitänee laittaa vesipumppu tuohon ja hyödyntää vaikka puutarhan kasteluun.

Ja kun poraus oli valmis, ei pihassa näkynyt oikeastaan muuta jälkeä kuin keruuputkien päät. Siististi hoiti firma homman. Olimme Drillteciin tyytyväisiä.

IMG_2217Tämän jälkeen tulikin sitten se osuus, joka enemmänkin näkyy pihalla. Eli nyt joutui kaivaan pihan auki, jotta saadaan putket kaivolta taloon. Tilasin kaivurin paikalle ja se meni nopeasti tuo pikkupätkä mutta kun kaivuri oli nostanut maat suoraan viereisen kukkapenkin päälle niin siitä vähän tuli sanomista..

IMG_2249IMG_2251

Lisäksi tuossa kävi pikku kämmi, eli oli viikko aikaa saada lvi mies paikalle tekeen nuo putkihommat, että saadaan talveksi piha takaisin kiinni ennenkuin tulee pakkaset ja maa jäätyy mutta se ei onnistunutkaan, joten nyt tuo piha näyttää tuolta kevääseen asti. No vähän lumi peittää mutta ei kuitenkaan kaikkea. Nyt ollaan siis tässä vaiheessa ja huhtikuun paikkeilla työ jatkuu.

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *